Hyviä kirjoja

Viimeisen viikon aikana olen lukenut kaksi hyvää kirjaa. Anna-Leena Härköstä. Loppuunkäsitellyn ja Heikosti positiivisen. Molemmat ovat omassa kirjahyllyssä.

Loppuunkäsitelty alkoi kiinnostaa, kun näin kaksi sen ympärille tehtyä keskusteluohjelmaa. Kun kirja tuli postissa ja silmäilin sitä, tiesin, että luen sen kerralla. Tuntuu huonolta sanoa kirjaa hyväksi ja ahmittavaksi, kun se käsittelee kirjailijan sisaren itsemurhaa. Mutta aiheesta huolimatta ja sen vuoksi kirja oli tosi hyvä.

Pidän Härkösen kirjoista, ja kun hän sanoi pelkäävänsä kritiikkiä, jollaista sai Heikosti positiivisen jälkeen, halusin lukea senkin uudelleen. Myös Avoimien ovien päivä on hyvä. Sitä en omista (vielä).

Suorasukaisen tekstin jälkeen on vaikea suuntautua johonkin muunlaiseen. Siis minun.
Kreetta Onkelin Iloinen talo on noudettavissa työpaikan naapurikirjastosta. Harmi, etten muistanut hakea sitä jo eilen.

Joskus ei onnistu

Tänä päivänä -tai eilen- moni asia meni pieleen. Olin mokannut työasiassa. Myöhästelin tapaamisesta ystävän kanssa ja vielä aikailin siinä kotiasioita hoitaessa, kun vihdoin ehdin perille.

Ei ehditty suunniteltuihin puoli kuuden elokuviin, eikä puoli seitsemänkään. Syötiin kiireellä Pancho Villassa, mutta päätettiin luovuttaa kiireelle. Onneksi Tampereella on kaksi leffateatteria, joiden välillä voi risteillä kun näytännöt alkavat eri aikoihin.

Puoli kahdeksan elokuviin sitten jo ehdittiin. Jopa rauhalliseen tahtiin. Monster in law elikä "Anoppi on pahin" oli hauska, vaikka en komediasta usein pidäkään, mutta tämä kääntyi huolella tragedian puolelle...

Elokuva olikin päivän kohokohta, sillä olin mokannut koti-asioissakin. Ja se, että tapasin ystäväni kuuluu hyviin asioihin. Ystävyys tuntuu olevan moniulotteinen juttu, ja tässäkin iässä ihmisten takinkääntö yllättää, tulee kylmä suihku niskaan, mutta tämä ystäväinen jaksaa olla hyvä ja turvallinen. Kiitos.

Viirus

Viikon puolessa välissä joku inhottava alkusyksyn vatsaflunssaviirus tahkosi minut sänkyyn ja siellä pysyin pari päivää. Edellisestä onkin jo aikaa, mutta aina välillä saa maistaa tätäkin.

Pientä juhlaa

Viikonloppuna vietettiin nimipäiviä. Loppujen lopuksi kaikenmoinen pienikin tapahtuma, jonka varjolla voi kutsua läheisiä kahville ja kylään on virkistävää. Vaikka -täytyy tunnustaa- aikuisten pippaloita ei joka vuosi enää jaksa järjestää. Mutta jos olemista ei siivittäisi juhannus ja joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja vappu + niiden lisäksi kaikenlaiset perhekemut, ei tasapaksuakaan jaksaisi.

Lauantaipäivä oli lämmin, ja kaikki ateriointi tapahtui ulkona pihassa.
Lauantai-iltana järjesteltiin muunkinlaista omaa juhlaa, ja olo sunnuntaina oli lähes iltaan saakka aika hutera.

Eläinlääkärissä

Maanantaina rokotettiin koirat; toisella vahvistusrokotus ja pennulla se ensimmäinen. Lääkäri totesi, että vanhemman koiran kylkiluiden päälle ei kuulu kasvaa lihasta eikä siinä pitäisi sitä muutakaan olla.

Hoitopöydälle nousussa ei kyllä agilityopit auttaneet. Siihen siirrettiin jalka kerrallaan, ja pöydän noustessa ylös Ronjan toinen korva vääntyi ennalta näkemättömään mutka-taitto-asentoon ja laski vasta sitten, kun olemus oli taas turvallisesti maan kamaralla.

Pennulla purenta on alavoittoinen, kuukauden päästä todetaan, joutuuko sitä korjailemaan.

Nykytaidetta

Perjantaina Tarja naapurista tuli pitämään seuraa. Mietin Korkeakankaan koiranäyttelyyn lähtöä, mutta kun muulla perheellä tuntui olevan viikonloppuna kaikenlaista ralli- ja jääkiekko-ohjelmaa, päätin pakata koirat autoon ja suunnistin lauantaina mökille.

Mökillä koiria on huoletonta pitää, saavat olla ulkona vapaana koko ajan. Sääkin oli poutainen ja välillä jopa aurinkoinen, (nyt kun MM-kisatkin ovat lopuillaan). Tunnustan, että en ole seurannut kisoja yhtään. Yleisurheilu ei sytytä.

Mäntän kuvataideviikot olivat avoinna viimeistä viikonloppua. Niillä käyminen on jokakesäinen traditioni. Pidän nykytaiteesta. Taas kerrran yllätyin positiivisesti näyttelyä katsellessa. Pidin erityisesti Pekka Vesterisen upeista häivytyksistä. Jaakko Niemelän "Suurin on rakkaus" järkytti, kontrasti oli korinttilaiskirjeen kanssa suuri. Se kai taiteen tehtävä onkin; herätellä.

Naivismia

Sunnuntai kului naivistitaiteen ja agilityn merkeissä.

Naivistitaulut ovat kertakaikkisen suloisia, jos niin voi taiteesta sanoa. Niin pikkutarkasti tehtyjä pieneen kokoonsa. Kirkkaitten värien ilottelua. Jotkut näyttävät viivottimen ja harpin avustamilta, toisissa viivaa on maalattu luontevasti, mutta silti pienien yksityiskohtien määrä on suuri.

Ihastuin Raija Nokkalan tauluihin. Löysin lehtijutun, jonka alareunassa on muutama nähtäväksi.
Mukava idea maalata myös kehykset.

Illalla tv:stä tuli leppoisa elokuva, Kuinka hukata kundi kymmenessä päivässä. Pidin sen kevyttunnelmaisesta rakkaushömpästä.

Elämä alussa niin ja näin

Kuluihan se toinenkin työviikko ja lomatunnelmat tuntuu kaukaisilta. Iltaisin olen ollut aika väsynyt, viidestä seitsemään on mennyt nukkuen.

Mies lähti Nesteralliin jo torstaina. Jokavuotinen traditio poikaporukassa.

Kävin lauantaina katsomassa Martsun "uutta" tyttövauvaa (ikä 1kk). Suloinen palloposki! Tyttövauvat on aivan eri mallisia kuin poikavauvat; jotenkin palleroisempia, kun pojissa taas näkyy heti jäntevyys. Vauvaperheissä elämä on niin alussa, siitä on ikuisuus kun meidän perheen nuoriso oli taapero-iässä.

Karvainen vauvani, Lapinkoira Topi, on erittäin riehakas nyt lähes kolmen kk:n ikäisenä. Neulanterävät maitohampaat pureutuvat joka paikkaan, ja ne EHTIVÄT.
Tänään oli ensimmäinen totuttelu remmissä kulkemiseen. "Isosisko" Ronja ei suostu lähtemään lenkille jos pikkunen jää vinkumaan perään. Sitten vaan voi lenkkeillä kun lapsella on hyvä olla, muuten isketään takapuolta asvalttiin vähän väliä ja lähimmästä mutkasta kurvataaan takaisin kotiin...

Mukava katsella koirien keskinäistä seurustelua, kurkistus koiramaailmaan :)