7.11.2005

viikonlopun tarinaa

Viime lauantai meni toipuessa, nukuin suuren osan päivästä. Aviopuolisko oli ensimmäisissä pikkujouluissa, VaTosua:n pippaloissa. Nuorempi poika kävi Skiexpossa Pasilassa ja vanhempi kävi katsomassa SM-liigaa.

Sunnuntaina keitin kahvia ikääntymisen "kunniaksi" ja oli taas kiva tavata meidän lasten isovanhempia. Töissäkin sain yllättäen suloisen kissakortin naapurilaitoksen leideiltä, siitä tuli tosi hyvä mieli.

Loppuillasta tein oharin, tarkoitus oli mennä agilityyn maneesille, mutta kun naapurikaan ei lähtenyt tein u-käännöksen alkumatkasta. Kova sadekuuro sai eläytymään esteiden kantamiseen pilkkopimeässä (otsalamppu päässä) kurasavimaastossa, jossa myös koiraa taluttelisin odotellessa radalle pääsyä märkänä hevosenkakkakikkareitten maustamaan lanattuun hiekkamaneesiin, jonka hiekkaa löytyy omienkin hampaiden välistä treenin jälkeen... Ajattelin, että näin paljon en siitä pidä ja sillä piste. Sunnuntai-ilta menikin sitten lemppariohjelmia katsoessa, opiskellessakin ja selitin koirulille, että nyt löhötään. Huonompi vaihtoehto kuntoilun kannalta molemminpuolisesti, mutta kuntoillaan paremmalla säällä ja mukavammissa olosuhteissa!

Teatteria

Keskiviikkona kävin ystäväiseni Tuulan kanssa katsomassa TTT:n Suomenhevosen. Aivan mahtava esitys! Huumoriltaan, traagisuudeltaan ja sanomaltaan. Maria Aron roolisuoritus oli huikea.
Koko näytelmä toimi hyvin kulisseja vaihtamatta peltoaukean reunassa pienessä mökissä, ex vaimon, ex anopin, yhteisten teinilasten ja uuden naisystävän sanaillessa isännän kanssa. Keskeisiä tekijöitä olivat pakstin ja mikrouuni ;) Sama mikrouuni malli on allekirjoittaneella mökkimikrona, hankittu v. 1989 :) Mutta omaisuuden säilytyspaikka se ei ole...

Ehkäpä tämän voisi lukea kirjana, Aamulehti sitä kovasti mainostaa.

Kummin töitä

Sunnuntaina tapasin pitkästä aikaa "kummitytin", kävimme katsomassa lastenelokuvaa Madagascar. Hauskaa, että vapauteen karanneet eläimet loppujen lopuksi kaipasivat eläintarhan "palveluita", kertookohan se jotain meistä nykyihmisistä.

Onneksi saan tehdä vielä lapsellisia asioita lasten kanssa, pelkkä aikuinen elämä olisi tylsää.