10.11.2006

Juhlat jatkuu

...nimittäin toisillä häillä. Nyt miehen serkku menee naimisiin. Elokuun viimeinen viikonloppu on sateinen ja hääpäiväkin on aika kostea, mutta ainoa sadekuuro kuitenkin osuu vihkimisen ajaksi; Altti ja Saila saavat toisensa sateenvarjojen alla sen saman omenapuun katveessa, jossa heidän poikansa noin vuosi sitten kastettiin.
Loppuilta on poutainen ja lämminkin. Elokuun ilta pimenee ja monet kymmenet ja taas kymmenet kynttilät ja tallilyhdyt valaisevat hääpaikan pihapiirin tunnelmallisesti. Näkymä on kertakaikkiaan kaunis.

Juhlat


Elokuu oli juhlien aikaa. Äiti täytti 70.
Aiemmin olin luvannut järjestää juhlat meillä, mutta onneksi se ei totetunut. Sairastuin nimittäin karmeaan flunssaan ja sain pitkän sairasloman. En millään olisi jaksanut järjestää juhlia. Jaksoin kuitenkin auttaa jonkin verran.
Oli kiva tavata sukulaisia.

Mies kotiutui Nesterallista ja toinen poika Alanyasta. Perhe oli koolla juhla-aamuna. Itse kävin edellisiltana kuuntelemassa Heli Laaksosta Paperitytön Ehtoossa. Ihailen Heliä suuresti. Ihana runoilija.

Juhlapäivä oli kaunis. Venäjän metsäpalojen hajut oli onneksi menneet ohi ja vasta illalla tuli rankkasadekuuro. Koko päivän oli kaunis sää, ja voitiin oleilla pihalla. Isä oli varta vasten nähnyt niin paljon vaivaa kotitalon pihan kaunistamiseen ja kunnostamiseen.

International

Samaan aikaan kun vanhempi lapseni laskeutui Alanyan kamaralle (Turkkissa ei vielä sillon räjähdellyt ) menimme mökkinaapurin häihin Ruoveden kirkkoon, elokuun 12.

Hääpari saapui Englannista, jossa asuu. Osa vieraista tuli sieltä, jotkut Ruotsista, USAsta, Japanista, Australiasta. Ruoveden leirintäalueen mökit ja Liera olivat täyteen varattuja.
Seremonia kirkossa oli vähän erilainen totutusta, mutta pappi kaksikielisyydessään aika huvittava. Tämä nyt vaan mun mielipiteeni. Hääpari oli kaunis kuten suomalainen kesäiltakin.

Serkuilla


Mies menee serkkunsa kaksipäiväisiin polttareihin ja minä lähden omalle serkulleni Mikkeliin katsomaan mitä kenneliin kuuluu.

Pirjon luona on kaikkia muitakin ihania eläimiä, kuten kuvassa oleva Aappo-aasi. Maalla on mukava tunnelma ja eläimet on rauhallisia ja lempeitä luonteeltaan. Kyläily on on oikein onnistunut ja siitä jää hyvä mieli.

Kun palaan kotiin, on kesälomani viimeinen päivä. Työt kutsuu ja arki alkaa.

Allu 30vee ja tervettä raivoa

Maisemamaalauksen katkaisee tuttavan pippalot. Paikalle on järjestetty Dominakin ;) ja
juhlat ovat hauskat, savustettu possu maistuu.

Valkeakoskella on musiikkitapahtuma, Pelle Miljoonan keikka on kiva, mies ei revittele minään teini-ihanteena, vaan meno on mukavan regeetä.

Mutta siippa tekee ikävän eleen. Ei jaksa. Sen kerran kun minä lähden viihteelle, se possu on väsyttänyt itsensä jo edellisiltana ja nyt se sanomatta mitään katoaa kotiin nukkumaan ennen puolta yötä. Mä oon niin pettynyt. Taksijonokin on valtava. Kun siinä verissähampain kävelen kotiin kitkeriä tekstareita kirjoitellen, päätän heittää 10 litraa kylmintä vettä mitä tänä kuumana kesänä hanasta tulee sen kavereittensa kanssa edellisenä iltana itsensä väsyttäneen vaimoansa laiminlyövän juhlijan päälle.

Niin teen, ja se vaan vaihtaa surkeena sängystä sohvalle "mä oon ihan märkä" ja jatkaa unia, enkä saa edes riitaa aikaan.

...Sunnuntaina ajan takaisin mökille viikoksi rauhoittumaan ja maalamaan Ruoveden maisemia.

21.10.2006

Maisemamaalauskurssi

On heinäkuun loppu, ja aloitin maisemamaalauskurssin Ruoveden taiteilijoitten kanssa. Jatkoin oppimaani akvarellimaalausta. Meitä opetti Timo Partanen, joka on syntyperältään Ruoveteläinen. Maalasimme laivarannassa, Pyynikkilässä, Parantolanharjulla, Ruholassa...
Oli hyvä oppia tuntemaan Ruovettä paremmin, kun käyn siellä usein mökiltä ruokakaupassa.

Samalla liityin Ruoveden Taideyhdistykseen, mökin sijainnin takia tulen varmasti olemaan tekemisissä heidän kanssaan paljonkin tulevaisuudessa.

...välissä...

Kurssien välissä tapasin kummityttöni, otin hänet yökylään. Kävimme Pälkäneellä Strutsitilalla. Että ne linnut voikin haista pahalle, muuten kyllä uljaita otuksia.

Tapasin ystäväiseni Tuulan, entinen Colorado, uusittu Saha tuli kokeiltua ruokapaikkana, enkä suosittele.

Sitten painatinkin jo Ruovettä kohti mökille seuraavaa kurssia kohti...

Akvarellikurssi Orivedellä


Ensimmäisen kerran olin näin vapaa, että pääsin osallistumaan Oriveden Opiston akvarellikurssille. Sitä saa mitä tilaa, jos hankkii lapset 20 ikävuoden jälkeen, on luvassa jonkinmoista vapautta 40 nurkilla. Tämä oli ensimmäinen kesä.

Opettajana oli Helena Junttila, joka itsekin aikanaan on opiskellut Oriveden kuvataidelinjalla. Märkää märälle-tekniikka tuli tutuksi. Ja maalaaminen. Ei pensselillä piirtäminen tms, vaan ensimmäisen kerran opin maalaamaan akvarelleilla. Ja sitä teimme, jatkoimme tuntien jälkeen aina noin ilta kymmeneen. Ei millään malttanut lopettaa.




Sachsenringin aikaansaamaa

Ennen lomani alkua mies ja nuorempi poika matkasivat Saksaan Road Raisingia katsomaan. Matkanjärjestäjä oli tuttu Matkaporhio, jonka matkalla olemme käyneet Italian alpeillakin.

Viimeisen työpäivän jälkeen oli syytä käydä viihteellä Lissun kanssa, joka oli myös "Sachsenring-leski", vaikka hänen miehensä olikin ihan omatoimimatkalla.

Aloitin siis leskenä lomani, taidenäyttelyillä.
Ensin Iittalan naivistit.
Sitten Mäntän nykytaidenäyttely.
Kunnes kirjoittauduin sisäoppilaitokseen...

Rokki jatkuu

Seuraavana viikonloppuna eli heinäkuun 1. pv matkattiin miehen kanssa "vain me kaksi" Miljoonarokkiin Tuuriin. Luvassa oli Lordi, Dio ja Billy Idol, joista 2 jälkimmäistä aivan ihanaa!!

Maatilamatkailu, jossa olimme, varattiin täyteen seuraavan vuoden Miljoonarockkiin; paikan sijainti ja henki oli sen verran hyvä. Meilläkin on siellä pieni apartomentos odottamassa ;)

Olimme ottaneet muutaman päivän vapaata ja ostoksillakin tuli käytyä, hevosenkenkäpitäjässä kun oltiin.
Sieltä suoraan ajoimmekin kummipoika-Eetun 3-vuotis synttäreille.

Kaksin


Kesäkuun puolessa välissä meille koitti mieheni kanssa ennen kokematon viikonloppu mökillä kaksin, kun nuorempi poikammekaan ei enää lähtenyt mukaan. Harvinaista herkkua, kun sitä ei ole lähes 18 vuoteen kokenut...
Nämä kaverit tietenkin olivat mukana

Juhannuksena putki vaan jatkui, kun lähdimme kaksin Raumalle pitkäaikaiselle ystävälle Timpalle Raumanmeren juhannusjuhlille. Eihän vanhat siellä kauaa jaksa; iltapäivä kolmesta ilta kymmeneen oli jo täysi annos, mutta se riitti ja jatkojuttelut hoidettiin sitten ystävän asunnolla. Näin nelikymppisten juhannusfestari, RMJ.

Bomber weekend

10.6. suunnattiin Kiikalaan, liput Bomber weekendiin oli ostettu. Mökki oli varattu jo hyvissä ajoin, ja se olikin aika makealla paikalla lähellä lentokenttää.

Kuskien kikkailuja ja makeita pyöriä oli hauska katsoa, aurinko paahtoi täysillä ja laakealla kentällä tunsi saavansa lämpöhalvauksen ajoittain. Oltiin tuttavaperheen kanssa liikkeellä, ja nuoremmalla pojalla oli kaveri mukana.

Iltabileet jäi väliin, kun yhdellä seurueesta oli ns mehut loppu jo alkuillasta...

Mutta, ensi vuonna vois ottaa uusiksi samalla porukalla samoissa puitteissa.

Perinteinen kesän alku

Kesän alkuun kuuluu päättäjäiset. Koulu loppuu.

Me aikuiset vietimme Walatin tokon päättäjäisiä vähän haikeana, kun seuralla ei ole ohjaajalle jatkajaa syksyllä. Hän pitää taukoa opiskelujen vuoksi.
Nyyttärit olivat hauskat ja ilta jatkui myöhään Salmin pihassa, sitten sisällä.

Da Vinci-koodista

Aloitin astumiseni normaaliin työrytmiin leffaillalla ystäväni kanssa. Tottakai Da Vinci piti nähdä. Olihan se kirjakin hankittu, luettu, ostettu kuvallinen versio ja vielä "Totuus Da Vinci-koodista" + katsottu kaikenmoiset dokumentit. En mitenkään ole seonnut ko asiaan, mutta ihan hyvä dekkari ja mielenkiintoinen aihe, puhumattakaan Marian evankeliumista. Leffa oli hyvä, ehkä hankin sen myös DVD:nä.

Jälkikasvukin on perehtynyt aiheeseen ja siitä on lukiossa ollut mahdollisuus tehdä kirjaesitelmä tms.

Ainoa, mitä en pidä minään, on aiheesta nimen saanut peli, vanha Master Mind peittoaa sen mielestäni.

Pitkä lepo

Äitienpäivän jälkeen olo huononi nopeasti ja sain pitkän sairasloman. Oma lääkäri työterveydestä ei ollut tavoitettavissa, joten menin tutulle reumalääkärille yksityisesti. Latailin kehon akkuja kesäkuun alkuun saakka, siinä matkalla oli miehen sedän hautajaisetkin Helsingissä joihin jaksoin osalllistua.

16.9.2006

Motocross

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina olimme katsomassa Hardcore Freestyle Motocrossia Hartwall Arenalla. Istumapaikat oli niin korkealla, että kun kävelin penkilleni, en oikein iljennyt katsoa alas.
Näytökset olivat hauskaa kikkailua, vaikka nykyään enää harvemmin lähden mukaan näihin tapahtumiin.
Katsomossa oli miellyttävää. Muistan yhdenkin kerran Turussa, kun hiekkaa lensi hampaitten väliin, ja pakokaasun lemu on karsea. Nyt ei tarvinnut kärsiä kummastakaan.

Myöhemmin tehtiin sight seeing kaikissa mielenkiintoisissa paikoissa ympäri pääkaupunkiseutua, ja koko päivähän siinä meni mukavasti.

Mahatauti

Seuraavan viikon mahatauti käy läpi perheen jokaisen jäsenen. Ja minä, jolla taustalla perussairaus, sairastan koko viikon. Tämmöstä huonovointisuutta en muista kärsineeni aikoihin. Onneksi rippijuhlapäivänä kukaan ei voinut pahoin!

Miehelle se tulee vapunaattona - yksityisyrittäjät sairastavat pyhinä ja muina vapaapäivinä, niinhän se on ;)
Vapunpäivänä käymme silti ulkona syömässä, mutta ei se hänellä oikein putoa alas.

Rippijuhlat


Rippijuhlat olivat aurinkoisena sunnuntaina 23 huhtikuuta.

Hässäkkä jatkui aamulla. Viimehetken valmisteluja, pitopalvelun odottelua ja kirkkoon lähtö. Siellä sitten dikikamerani ei toimi. Istun kummitädin kanssa edessä hyvällä kuvauspaikalla, ja uudet paristot kamerassa ovat aivan tyhjät !! Kuvaan kamerakännykällä. Onneksi meidän ukki sai kirkosta hyviä kuvia.

Juhlat onnistuvat hyvin. 46 sukulaista ja ystävää käy onnittelemassa Juhoa. Arvostan niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet kutsusta ja muistavat lastani.

Hässäkkää

Aina ennen juhlia on armoton hässäkkä.

Vaateostoja - ja kuka käskee viettää tunnin Maria Aukion putiikissa (no eihän siitä koskaan muulloinkaan pääse ohi kulkemaan tekemättä JOTAIN ostosta).

Mattoja pesulaan ja takaisin kotiin. Koirat hoitoon, että siistijän voi päästää sisälle.

Lisäpöytiä ja tuoleja - järjestämistä. huh.

Juhlakalulle pitää ostaa puku, ja sitten juhlakalu OKSENTAA koko päivän ennen juhlaansa. Ja oikein olan takaa. Onneksi hän oli juhlapäivänä terve.


Hook 19.4.

Hook Kehräsaaressa on hauskasti sisustettu paikka, eikä ruuassakaan ole moittimista. Siivistä pitävä ystäväni löytää aina nämä siipipaikat, mutta täällä oli listalla myös broilerin rintaa.
Paikka on sisältä vähän niinkun kapteeni koukun laiva, olisinpa päässyt lapsena sinne syömään :)

Remonttia

Pääsiäisen pyhät menivät remonttia tehdessä. Juniorin rippijuhlat oli tulossa, ja eteinen piti saada rempattua loppuun, sekä keittiön seinät uusittua. Tuli sitten ostettua keittiönpöytäkalustokin. Onneksi on remonttireiska omasta takaa ;)

Tarvikeostojen välillä kävimme katsomassa ystäväiseni luona, miten lasitiiliä muurataan. Päädyimme kuitenkin huokeampaan ratkaisuun ilman valmiita kehikoita, ja se toimiikin oikein hyvin. Sain lasitiiliseinämäni keittiöön.

Bambi II

Pääsiäistä ennen vein kummitytön katsomaan Bambi kakkosta. Sitä ennen piti selittää "Miksi Bambin äiti kuoli" jne... Muistelin, että oliko se metsäpalo vai metsästäjä, mutta elokuvasta selvisi, että se oli jälkimmäinen.
Suloinen piirretty, kyllä näitä katselee.

15.9.2006

Lee Wings

Palmusunnuntain vastaisena yönä oltiin siipan kanssa Waltikassa fiilistelemässä Lee Wingsin tahtiin.
En ollut tiennytkään, että Leewi and the Leewings on tehnyt vaan yhden livekeikan ja ollut muuten vaan studiobändi. Sillä suosiolla.
Ilta oli sen musan tahtiin ihana.

mopo

Heti aprillipäivän jälkeen piti nuorimmaiselle ostaa mopo; se onkin ollut kovan onnen vehje, melkein joka osa on vaihdettu, runko on jäljellä. Vanhempi poika ei aikanaan moposta välittänyt, kevaria mietti jonkin aikaa, mutta ei sitten välittänyt siitäkään. Tällä hetkellä käy autokoulua, oma auto odottaa jo pihassa.

siitä mihin jäin


Vietimme kihlajaisia aprillipäivänä 1.4., mutta tämä ei ollut pilaa.

Lissu ja Allu, kyyhkyläiset, olivat ostaneet hervottomat järkäleet valkokultaa.
Ilta olisi voinut olla ihana, ellei yks toinen tuttavapariskunta olis pilannut sitä. Silti: kihlaus tapahtui :)

28.3.2006

Alpit ja valo

Vihdoin pääsimme odotetulle matkalle Livignoon. Kotikylässä Lotilanjärven ulkoilureittejä taapertaessa matkakuume senkun kasvoi, kun kevätaurinko ja hanget antoivat parastaan.

Laivamatka Hanko-Rostock oli kulinaristinen elämys, ja sama jatkui italialaisen ruuan kanssa. Minusta tuli Gulassikeiton ja Panna Cottan ystävä, puhumattakaan herkkujen uittamisesta fondue-padoissa.
Sää oli ihanan aurinkoinen suurimmalta osin, ja rinteissä nautti olostaan.
Matka alkoi antibioottikuurilla ja köhin läpi reissun, mutta lomalla asiat ei niin haittaa...

Alpit pitää ennen kaikkea kokea, siihen sisältyy se näkeminenkin. Kolmen matkan jälkeen olen ihastunut, siitäkin huolimatta, että luin Pirkko Peltonen Rognonin kirjan "Italia vuonna nolla - Tarinoita Euroopan rannalta", joka ei anna niin hyvää kuvaa unelmamaasta. Eipä tosioloihin turistikohteessa törmää.

Nyt loman jälkeen tuntuu, ettei sairaus hellitä... Vaikka olo onkin muuten levännyt ja suht onnellinen :)

Tapaamisia

Kävin ystäväiseni kanssa pizzalla ja sen jälkeen kyläilin kahvilla. "Kissanpentuni", jonka ystävä aikanaan otti, oli suloisen pullea, tosin kärsinyt virtsakivistä. Mitä ei ylipaino eläimelle, kun ihmisellekin... Mutta silti ihan suloisen pulska kissa, jolle ei laihdutusmuona meinannut maistua.

Seuraavana päivänä tapaamiset jatkuivat, kun käytiin ennakkoon kummipojan nimipäivillä. H-hetkellä molemmat osapuolet olisivat olleet jo matkalla. Me talvessa Alppimaisemissa ja poitsu lämmittelemässä Egyptissä. Kyläily oli kivaa, varsinkin kun miehen reissutyön takia tuttujen tapaaminen on jäänyt kohtuullisen vähiin.



Viistoista!

Kevääseen toi lisää juhlaa nuorimmaisen 15vee synttärit. Pitihän niitä vähän juhlia, vaikka on rippijuhlatkin tulossa. Mopokuume ei vielä syntymäpäivänä ollut kummoinenkaan, mutta yht'äkkiä aika valtava :)
Leivoin suklaatorttua pari pellillistä, ja tuntui maistuvan.

vanhojen tanssit

Helmikuussa vanhojen päivänä uhmasin vatsatautia ja lähdin poikani tanssiaisiin. Enkä turhaan. Nuoret olivat upeita, niin puvuissaan kun tanssissaankin. Amerikan malli on tullut Suomeen, systeemi hipoo täydellisyyttä. "Meidän" aikana vanhojen päivä ei yltänyt näihin mittasuhteisiin. Sain tanssia (tanssitaitoisen!) poikani kanssa, ja isovanhemmatkin pääsivät ihailemaan päivänäytöstä.

12.2.2006

Ihana valo!

Eilinen oli oikea aurinkopäivä. Tosin nautin siitä vain auton ratin takaa, kun kiertelimme nuoreman pojan kanssa urheilukauppoja uusia lasketteluvermeitä etsien. Eilisestä rahankäytöstä joulukin kalpenisi.

Samalla matkakuume valtasi mielen; enää n. kuukausi kun olemme alpeilla Livignon rinteillä! Siitä tulee todellinen valopläjäys, ne upeat maisemat, joka voi ainoastaan kokea ja se valon määrä! Tänä vuonna tulee kolmas kerta kun lomailemme siellä.

Odottelen, että tämä sunnuntai tästä valkenee, ja pääsen nauttimaan kotimaan kevätauringosta, tätä päivää en aio viettää auton ratin takana. Miehellä niin taitaa käydä, mutta kyseessä on ralliharjoitukset, että ehkä se on huvittelun puolelle kuuluvaa autossa "istumista".

Vaihto

Pääsin opinnoissa siirtymään toiseen opintoryhmään. Sama sisältö, mutta edetään hitaammin; vain yksi opintopäivä kahdessa viikossa. Hyvä, alussa voin kerrata, eikä tahti tapa, ylivoimaiseksi se alkoikin käydä kun olin leijonaosan tammikuusta poissa pelistä.
Uusi opintoryhmä on monikansallinen, englanniksi on helpompi opiskella, kun kaikki materiaali on lontoonkielistä.

Kyläilyä

Viime viikonloppu jatkui kyläillen. Lauantai-iltana istuimme naapurissa Salmilla ja sunnuntaina mummi ja ukki kävivät meillä "Ronjan-päivä" kahvilla. Ikävä kyllä nimipäiväsankari ei päässyt kahvipöytään, mutta sai suuren luun.

Sitä samaa kyläilyä jatkoimme ukin syntymäpävillä 9.2., pvm joka aina kuulemma virastoissa sekoaa, kun sanoo syntyneensä yhdeksästoista...

Naisenergiaa

Seuraavan työviikon päätteksi poikkesimme ystäväni Tuulan kanssa katsomassa FC Venusta. Iso laatikko lämpimiä popcorneja vie sopivasti nälän ja on varsin kevyt naposteltava Pepsi Maxin kanssa. Suolaa tietysti saa liikaa...

Leffa pursusi positiivista negatiivisista tunteista syntynyttä naisenergiaa, ja sitä samaa puhtia käytin, kun elokuvan jälkeen kävelimme yhden naistenvaatetusliikkeen LÄPI. Onneksi on alennusmyyntien aika, tai ehkä juuri siksi ostin muovikassillisen vaatteita.

Talvi-iloa

Tammikuun lopussa pakkanen putosi tai lämpötila nousi, kuinka sen haluaakin ilmaista. Mutta kuitenkin; mökin lämmitys -8 pakkasasteesta sisälämpötilaan tuli mahdolliseksi, parinkymmenen miinusasteilla se olisikin ollut epätoivoista. Ja kuka hullu silloin ulkoilee?

Vietimme kunnon mökkiviikonlopun talviulkoilun merkeissä. Aurinko paistoi päivällä, ja jäällä kävelessä tunnelma enteili kevättalven aurinkopäiviä. Koiratkin saivat taas touhuta vapaina ulkona niin paljon kun halusivat ja illalla ne nukkuivatkin onnellisina väsymyksestä tuhisten. Ronjan piti taas ängetä itsensä liian pieneen korituoliin, asia mikä jaksaa huvittaa meitä :)

Loppujen lopuksi moottorikelkasta katkesi kaasuvaijeri, mutta silloin oli jo kotiinlähtöpäivä.

25.1.2006

Uuden vuoden alku

Päiväkirjanteko on unohtunut, mutta eipä tässä ihmeitä ole tapahtunutkaan. Paitsi että mies ryhtyi yksityisyrittäjäksi.

Vuosi vaihtui mukavasti kaveriseurassa rauhallisissa kotipippaloissa. Tina jäi kovin pieneksi verrattuna kauhalle sulaneeseen massaan; toivotaan että sangon pojalle jäi edes pikkurahaa...

Minun tammikuuni starttasi käyntiin aika väsyneissä merkeissä, ja lääkärinkin mielestä tarvitsin lepoa jatkuviin särkyihin.

Hyviä kirjoja kului sairastaessa; John Crishamin Kanteiden kuningas, Reijo Mäen Black Jack, Leena Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä ja Katja Kallion Tyypit. Viimeisin on muuten aika hauska kirja, jokaisen elämästä löytyy varmaankin runollinen ystävä, se bärbel ja monni + muut. Kunhan jaksaisin opintojakin edistää tällä lukemisinnolla.

Matti-elokuvakin tuli käytyä katsomassa. Hyvä, ei voi muuta sanoa. Mutta: ne saavutukset, jotka oli listattu vasta elokuvan loppuun, olisi voinut tuoda esille aikaisemmin; lopputekstien aikana laitellaan takkia päälle ja aletaan valua teatterista ulos. Mäkihyppymenestys olisi vaatinut enemmän huomiota.

Tuttuja tuli tavattua myös risteilyllä. Kaikenmoista takkia tuli ostettua, pojille ja koiralle.

Tällä hetkellä 0:05 on aika miettiä seuraavaa luettavaa kirjaa iltasaduksi.