29.5.2005

Pitkästä aikaa

Martsu poikkesi kylään perjantaina päivällä pitkästä aikaa. Edellinen tapaaminen sijoittuukin hänen häittensä tienoille parin vuoden taakse. Nyt perhe on kasvamassa kolmannella lapsella juhannuksen aikaan.
Muistin väärin fysioterapia-aikani, kolkuttelin kuntoutuksen ovea klo 14, vaikka aikani oli ollut ja mennyt jo klo 12. Ikävä tunne, kun olin odotellut hierontaan pääsyä.

Samoin pitkästä aikaa olimme mieheni siskolla iltaa istumassa ja yökylässä Lempäälässä. Edellisestä kerrasta onkin rutkasti yli 10 vuotta. Toki tapailtu ollaan muissa merkeissä vuosien varrella. Menomatkalla mies kokeili uusia rullaluistimiaan sauvojen kera, vastatuulesta huolimatta matka taittui ihan sopivassa ajassa.

Aikaa on pihan sommittelustakin; pitkästä aikaa laittelimme lauantaina uutta kukkapenkkiä. En niin välitä kitkentähommista ja tuli tehtyä yksi työ-apaja lisää. Monivuotiset perennat ovat mieleeni, hain niitä vanhempieni pihasta, ja jotain tuli ostettuakin. Haaveena olisi kukkamaa, joka täyttyy siitä itsestään, eikä rikkaruohoja mahtuisi enää väliin. Särkynyt sydän-penkkini lähentelee jo sitä, kasvi on levinnyt ihanasti.
Lauantaikin oli kohtuullisen tuulinen, silti söimme pihalla grillin antimia ja aurinkopuolen oleskelupaikallakin tuli istuttua.

Pitkästä aikaa jatkan taas työelämässä. Tulihan tässä vietettyä lähes vuoden opintovapaa. Arki alkaa huomisaamuna ja vaihteeksi se tuntuu aika mukavalta.

26.5.2005

Kengurun hetkellä

Tämä viikko menee rennoissa merkeissä. Lopettelen opintoja ja ensi maanantaista lähtien alan käydä töissä joka päivä. Koulussa on aika löysää, ajoittain vain osapäiviä ja käsiteltävä aihe on tuttu; Corel, jota olen käyttänyt työssäni aktiivisesti. Harmi, että Adobe Photoshopin opettajaa ei sitten saatukaan, pitänee opiskella ohjelmaa itse, retusoitavia dikikuvia olisi odottelemassa. Ostin aiheeseen sopivan kirjankin: Photoshop digikuvaajille jo ajoissa tätä opintojaksoa odotellessa.

Olen nukkunut aamuisin pitkään, mistä johtunee se, että vielä ei uni tule silmään. Onko tämä se suden hetki, vai onko se vasta myöhemmin aamuyöstä?
Tämähän voisi olla vaikka kengurun hetki, kun täällä Tampereen seudullakin joku kenguruntapainen on nähty loikkimassa. Tosin tämän päivän Aamulehti antoi aika monta kuvallista vaihtoehtoa moiseksi loikkijaksi :)

23.5.2005

Hyppy, pujo, läpi läpi

Tunnustettakoon, että tämän päivän lepäsin. Tosin kuulin, että opetusta oli vain aamupäivän verran muutenkin.

Kävin vesijumpassa ja sitten olikin ensimmäisen agilityn vuoro. Ronja oli hienosti! Pelkäsin ensin, riittävätkö voimani, kun edellinen toko-kertakin asettuu ajanlaskussa sterilointia edeltävään aikaan. Joskus kiire koirakaveriden luo on ollut niin kova, että olen riippunut remmin jatkeena perässä. Mutta, turha pelko, voimia ei tarvinnut käyttää ja treenit menivät muutenkin hienosti. Hyvä, että tottuminen muihin koiriin on jo näin hyvällä asteella.

Hypyt, kepit ja putki sujuivat ensikertalaiselta hienosti. Liekö apua, kun ollaan estettä harjoiteltu omassa pihatarhassa. Saimme sen naapurista lainaan. Vielä pitää hakea putki ja puomikin lainaan, niin saadaan treenattua lisää.

Kitarasooloja

Lauantain Miljoonarock meni mukavasti; sää suosi, mikä oli upeaa, sillä pippalot pidettiin tänä vuonna taivasalla. Viime vuoden katosrakennelma on nykyisen "Euroopan suurimman" elintarvikeliikkeen 1. kerroksen katto. Suuria kaupat Töysässä ovatkin, tulee tehtyä kunnollinen kävelylenkki, kun kiertää tavaratalon ja elintarvikeliikkeen läpi. Plus muut putiikit. Tuli tehtyä muutama heräteostos.

Vanhat Deep Purplen käivärät herkkuttelivat lavalla kaikenmoisilla kitarasooloilla. Harmaapäillä oli menofiilikset ja konsertti oli kaikin puolin upea.

Täksi vuodeksi olin varannut mielenkiintoisen majoituksen junahotellista, pitää sanoa, että vanhan höyryjunan vaunussa oli tunnelmaa. Yllätyin, kun naapuriraide oli täydessä käytössä ja junat kiitivät ohi.

Vietimme iltaa ystäväiseni Tuulan kanssa, mukana oli myös muutamia hänen ystäviään.
Toivotaan, että perinne Tuurissa jatkuu, seuraavana menemme katsastamaan Scorpionsin Vaasaan Rockerberry-festivaaleille heinäkuussa. Niin upea Scorpionsin konsertti oli vuosi sitten Miljoonarockissa, että pakko nähdä bändi uudelleen!

juhannusremppa

Pääsin 12 kerran vesijumppaan lämpimään terapia-altaaseen. Tästä tulee kuntoremppa jatkuen juhannukseen. Sitten on hyvä jatkaa vesihölkällä, toivottavasti järvessä jo silloin tarkenee. Vesivyön ja "pötkön" kanssa vedessä tekee jo kunnon sarjat, onneksi tuli se pötkyläkin joskus lapsille hankittua.

16.5.2005

Agilitya kin

Sunnuntaina oli valtakunnallinen Agilitypäivä, ja seurattiin oman koiran kanssa, kun naapurin koira "Sökö" lähti aamulla kisoihin.

Ajelimme miehen kanssa Tampereelle katsomaan leikkimielisiä Agilitykisoja, jossa tottumattomat ohjaajat saivat käyttöönsä koulutetun koiran. Se oli hauskaa katseltavaa! Samalla matkalla maistui Donatellon seisova pöytä.

Kotona innoissani tein sitten olkkariin esteviritelmän omalle koiralle, stereoitten kaiuttimet rojahti alas, Ronjalle tuli stressi ja se läähätti kauhuissaan ;)

Tänään kävin Walatin Agilityn alkeiskurssin teoria-osuutta kuuntelemassa, ja viikon päästä mennään koirien kanssa kokeilemaan. Saas nähdä mitä siitä tulee??

Töissäkin oli niin kivaa, että päätin mennä perjantaina uudelleen (pitäisiköhän mitata kuume?). Olen työskennellyt nyt opiskeluaikana vaan yhtenä päivänä viikossa...

12.5.2005

Onni on

...kun maha on täynnä. Tapasin iltapäivällä ystäväni Hannan, ja testasimme Koskikeskuksen kiinalaisen ravintolan. Suosittelen, tilat on suuret vaikka suurempaankin tapahtumaan sopivat.

Suomi - Venäjä 3-3, Venäjä käy kimppuun, jopa niin raskaasti, että on saanut 2 omaa maalia.

Särkyjen takaa

Maanantaina kuljetin turhaan mukanani vesihölkkävarusteita. Kovat säryt yllättivät kesken päivän, ja pari päivää tuli vietettyä lepäillen ja särkylääkkeitä nauttien.

Ikävää, kun tokokin jäi väliin, koira olisi päässyt nyt ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen mukaan. Haava oli erittäin hyvin parantunut, ja karvainen potilas oli kiltti, kun tikkejä poistettiin.

Eilen tein viimeisen kokeeni näissä tietokoneasentajan ammattitutkinto-opinnoissa. Nyt opiskelemme GPRS-yhteyksiä.

Puutahakalusteet on hankittu ja perheen miesväki kasasi niitä eilen urakalla. Vielä on rakennettava toinen oleskelupaikka pihamme aurinkopuolelle. Toivotaan että säät suosivat. Onneksi ensi viikonlopulle ei ole ohjelmaa, kummityttö, Tytti, ehti olemaan viime lauantaina niin vähän aikaa kylässä, että kiva olisi hänetkin hakea trampoliinilla hyppimään.

8.5.2005

Juhlaa

Ystäväiseni pyöreitten kymmenten juhlat menivät hyvin, tai oikeastaan aivan ihanasti. Suoriuduttiin sieltä vielä yöllä kotiinkin ihan tämän päiväistä ajatellen.

Tänään sain aamiaisen sänkyyn ja niin kauniisti koristeltuna, että ihmettelin, miten meidän jääkaapin sisällöstä sai moista aikaan. Kävimme toisten isovanhempien kanssa syömässä, ja toisia käytiin tervehtimässä siirtolapuutarhamökillä.

Odottelen, että saan järjestellä puutarhakalusteita ja oleskelupaikkoja niin kotona kuin mökilläkin. Ja myös sitä että niissä voisi oleskella hyvässä ilmassa ilman liikoja hyttysiä. Toiveissa olisi, että kesästä tulisi hyttysille epäsuotuisa tai jokun ihmisen aivotoiminta saisi aikaan hyvin toimivan hyttyskarkotteen vaikkapa jokun "tehohyttyssavun" ;)
Ensi viikolle on luvassa sadetta, että ainakaan vielä noita toiveita ei pääse toteuttamaan. Mutta sade tietää kasvua (ainakin tässä vaiheessa kevättä).

5.5.2005

sateinen päivä

Helatorstai alkoi harmaana, ja harmaana se lienee pysyykin. Pienessä tihkusateessa tehty koiralenkki piristi kummasti oloa. Sinivuokot kukkivat täysillä ja puissa on silmut.

Eilinen työpäivä oli kannattava; vaikka oli hiljaista sain oman koneeni RAID-systeemit kuntoon, muita töitä tehdessä ei ole ollut tarpeeksi aikaa perehtyä niihin.

Tiistaina oli koiralla tikkien poisto ja haava oli parantunut oikein hyvin. Ensi tiistaina päästään jo tokoon mukaan.

Koko perhe on loppuviikon vapaalla, ja kukin puuhailee omia sadepäivän hiljaisia toimiaan. Minulla on vuorossa seuraavana saunassa käynti. Nyt on hyvä huokaista; kaikki tietokoneasentajan ammattitutkintoon kuuluvat näyttökokeet on suoritettu! Tänään tekisi vielä mieli mennä katsomaan puutarhakaulusteita, jotkut liikkeet kun ovat "aina auki". Lauantaina juhlistamme hyvän ystäväni 40-vuotis synttäreitä, siitä sitten pitää suoriutua sunnuntaina äitienpäivän viettoon.

1.5.2005

Vierailua ja illanviettoa

Vapun aattona kävimme kummipoika Eetun mökillä Kangasalla, kuten myös perjantai-iltanakin.
Koirapotilaamme meni suoraa päätä makaamaan mökin viereiseen kuraojaan ja pääsi sitämyötä käymään järvessä ja sen jälkeen suihkussa sisällä. Leikkaushaava on parantunut hyvin, mutta eihän kura sille hyvää tee.

Kotona meillä oli nuorisopippalot sovitusti, ja mökkimatkalta saavuttuamme päätimme käydä paikallisessa, kun saimme nuoremman pojan koiran hoitajaksi. Näimme pitkästä aikaa pari kivaa tuttavaperhettä, joiden kanssa on takavuosina tullut kyläiltyä. Myös muita tuttuja oli liikkeellä ja ilta oli kaikin puolin mukava, vaikka suunnittelematta sen toteutimmekin. Ehkä niin tapahtuu parhaimmat jutut.

Em hauskuudesta johtuen tämän päiväinen kaupungilla näyttäytyminen ylioppilaslakki päässä jäi väliin ja päivä tuli vietettyä vaakatasossa ;)

Hikinen iltapäivä

Perjantain työpäivä meni näyttöjen parissa; niiden vaihtamiseen uusiin tft-näyttöihin ja varaston täyttäneiden näyttöjen testaukseen ja lajitteluun. Tämän rakemmaksi tämä työ ei tule, ja ilokseni voin todeta, etten tullut edes kipeäksi vaikka hiki lensikin jossakin vaiheessa...

Auton koeajokin tuntui mukavata, työmatka taittuu, mutta talveksi lämpöpistokepaikkoja ei taida olla, ainakaan sillä parkkipaikalla, jonne sitä toivoisin. Pitää yrittää jättää kolmiokipulääkkeet mahdollisimman paljon ilta-aikoihin, että olisi "ajokunnossa".