Alpit ja valo

Vihdoin pääsimme odotetulle matkalle Livignoon. Kotikylässä Lotilanjärven ulkoilureittejä taapertaessa matkakuume senkun kasvoi, kun kevätaurinko ja hanget antoivat parastaan.

Laivamatka Hanko-Rostock oli kulinaristinen elämys, ja sama jatkui italialaisen ruuan kanssa. Minusta tuli Gulassikeiton ja Panna Cottan ystävä, puhumattakaan herkkujen uittamisesta fondue-padoissa.
Sää oli ihanan aurinkoinen suurimmalta osin, ja rinteissä nautti olostaan.
Matka alkoi antibioottikuurilla ja köhin läpi reissun, mutta lomalla asiat ei niin haittaa...

Alpit pitää ennen kaikkea kokea, siihen sisältyy se näkeminenkin. Kolmen matkan jälkeen olen ihastunut, siitäkin huolimatta, että luin Pirkko Peltonen Rognonin kirjan "Italia vuonna nolla - Tarinoita Euroopan rannalta", joka ei anna niin hyvää kuvaa unelmamaasta. Eipä tosioloihin turistikohteessa törmää.

Nyt loman jälkeen tuntuu, ettei sairaus hellitä... Vaikka olo onkin muuten levännyt ja suht onnellinen :)

Tapaamisia

Kävin ystäväiseni kanssa pizzalla ja sen jälkeen kyläilin kahvilla. "Kissanpentuni", jonka ystävä aikanaan otti, oli suloisen pullea, tosin kärsinyt virtsakivistä. Mitä ei ylipaino eläimelle, kun ihmisellekin... Mutta silti ihan suloisen pulska kissa, jolle ei laihdutusmuona meinannut maistua.

Seuraavana päivänä tapaamiset jatkuivat, kun käytiin ennakkoon kummipojan nimipäivillä. H-hetkellä molemmat osapuolet olisivat olleet jo matkalla. Me talvessa Alppimaisemissa ja poitsu lämmittelemässä Egyptissä. Kyläily oli kivaa, varsinkin kun miehen reissutyön takia tuttujen tapaaminen on jäänyt kohtuullisen vähiin.

Viistoista!

Kevääseen toi lisää juhlaa nuorimmaisen 15vee synttärit. Pitihän niitä vähän juhlia, vaikka on rippijuhlatkin tulossa. Mopokuume ei vielä syntymäpäivänä ollut kummoinenkaan, mutta yht'äkkiä aika valtava :)
Leivoin suklaatorttua pari pellillistä, ja tuntui maistuvan.

vanhojen tanssit

Helmikuussa vanhojen päivänä uhmasin vatsatautia ja lähdin poikani tanssiaisiin. Enkä turhaan. Nuoret olivat upeita, niin puvuissaan kun tanssissaankin. Amerikan malli on tullut Suomeen, systeemi hipoo täydellisyyttä. "Meidän" aikana vanhojen päivä ei yltänyt näihin mittasuhteisiin. Sain tanssia (tanssitaitoisen!) poikani kanssa, ja isovanhemmatkin pääsivät ihailemaan päivänäytöstä.